
Lisäpalvelu on vuonna 2002 perustettu koko Suomen alueella toimiva suomalaisten yrittäjien omistama henkilöstöpalveluyritys. Lisäpalvelu investoi kasvuun laadusta tinkimättä. Lisäpalvelu on tunnettu luotettavuudesta ja pitkäaikaisista asiakassuhteista.
Työllistämme vuosittain yli 3000 työntekijää.
Mukana tukemassa tenniksen harrastamista
Suomen suurin kansainvälinen tennisturnaus HPP Open pelattiin marraskuun alussa ja tapahtuman yhteydessä Lisäpalvelun henkilöstö ja asiakkaat kohtasivat pelien merkeissä.
”Olemme halunneet lähteä mukaan tennisyhteistyöhön siksi, että arvomme resonoivat. Meille yrittäjyys on elämäntapa – olemmehan yrittäjien omistama henkilöstöpalveluyritys. Tämän yhteistyön avulla voimme rohkaista myös nuoria pelaajia tavoittelemaan omia unelmiaan”, kertoo Lisäpalvelun toimitusjohtaja Tomi Tikkanen.
Kuvat: HVSTennis ja Milla Hämäläinen





